Aurinkoklaanin tarina
Aurinkoklaani syntyi kauan sitten kun Veriklaani hyökkäsi neljän klaanin kotikonnuille. Eräs nuori Veriklaanin naaras loukkaantui tuossa verisessä taistelussa todella pahasti. Onneksi tuon naaraan kumppani löysi kuolevan naaraan ja vei hänet turvaan vanhaan hylättyyn latoon. Naaraan kumppani hoiti häntä hellästi monta kuuta kunnes naaras oli terve. Samaan aikaan he saivat neljä pentua.
Kuitenkin Veriklaanin partio löysi hylätyn ladon ja kaksikon ja pennut. Käytiin lyhyt taistelu jonka jälkeen naaraan kumppani sai surmansa. Naaras pakeni pentujensa kanssa ja aloittivat pitkän taipaleen kohti horisonttia. Kun pennut ja naaras olivat vaeltaneet melkein 12 kuuta he saapuivat rauhalliseen metsään. Tuo metsä oli koskematon kaksijalkojen osalta ja se oli myös todella iso. Naaras kasvatti pentujaan monta vuodenaikaa yksin kunnes eräänä päivänä tapahtui jotain erikoista. Kaksi kulkukissaa saapuivat metsään. Kaksikko tutustui naaraaseen ja tuon pentuihin. Kulkukissat jäivät asumaan naaraan ja pentujen kanssa metsään.
Pian muitakin kissoja alkoi tulla metsään ja naaras päätti, että heistä tulisi uljas ja rohkea kissaklaani jota myös Aurinkoklaaniksi kutsutaan!
Naaras otti nimekseen Tuulentähti ja hän on Aurinkoklaanin perustaja ja pentujensa kanssa klaanin ensimmäiset jäsenet. Kun Tuulitähti kuoli klaanin otti haltuunsa Sädetähti. Sädetähti päätti tehdä Tuulitähdelle niin upean hautakammion että kukaan ei olisi ikinä uskonutkaan, että joku voisi tehdä niin kauniin asian. Tuulitähden hauta sijaitsee pienen vesiputouksen äärellä jonne klaanin kissat tuovat yhä kukkia muistoksi kauniista ja rohkeasta pääliköstään ja klaaninsa perustajasta.

Tuulentähti
Säännöt ja tavat:
Ovat samat kuin missä tahansa klaanissa. Paitsi Aurinkoklaanissa on sotureiden lisäksi vakoilijoita. Vakoilijat hoitavat useasti rajojen tarkistukset ja tarkistavat, että onko metsässä uhkia tai onko niitä tulossa. Vakoilijat saattavat myös päälikön luvalla lähteä pidemmille reissuille. Pennut, jotka alkavat olla kuuden kuun yleensä saavat samanlaisen tunteen kohtalostaan kuin parantajaoppilaskin eli he tietävä, milloin heistä on tarkoitettu tuleva vakoilija.
Reviiri ja kissat:
Aurinkoklaanin reviiri sijaitsee kaukaisella metsäalueella. Tämä klaani ei tiedä mitään muista klaaneista sillä Tuulentähti ei ole kertonut klaanilleen noista klaaneista mitään paitsi sen, että he eivät koskaan saa lähteä tästä metsästä tai etsi noita klaaneja. Metsä on sekametsä, jolla on myös kauniitan niittyjä. Kauniit kukkaset kaunistavat metsä maisemaa niin kuin myös pienet purot ja joet. Metsä kasvusto on todella rehevää ja vihreää.
Aurinkoklaanin kissat ovat todella komeita ja kauniita. Turkki on aina kiiltävä ja kaunis hyvän ja monipuolisen ravinnon ansiosta. He ovat myös todella notkeita ja lihaksikkaita ja lyövät melkeimpä minkä tahansa uhan hetkessä. Se onkin klaanin heikkokohta sillä partioita ei järjestetä kovin usein, koska he uskovat olevansa tuhoutumattomia.
Tulossa lisää!!!
Get the Flash Player to see this player.
playerid=779253 fullscreen=true stretching=none controlbar=bottom width=100 height=60 url=/datafiles/userfiles/Media/globus_-_europa_instrumental_version--6uX0MWetHA_fmt43.mp3 dispPlaylist=none play=true align=left